Väitöskirja – matka asiantuntijuuteen
Olet ehkä joskus kuullut termin väitöskirjatutkija, tohtorikoulutettava tai jatko-opiskelija. Olet saattanut lukenut uutisista, kun väitöskirjatutkija kertoo tutkimusaiheestaan, tai ehkä lähipiirissäsi joku tekee väitöskirjaa. Mutta mitä väitöskirjan tekeminen oikeastaan tarkoittaa? Onko se opiskelua vai työntekoa?
”Väitöskirjatutkijat ovat usein aiheestaan hyvin innostuneita ja tiedonjanoisia”
– Mikko Tiusanen
Yliopisto-opintojen rakenne – mihin väitöskirja siinä sijoittuu?
Väitöskirja tehdään osana tohtorin tutkintoa. Yliopisto-opinnoissa suoritetaan ensin alempi korkeakoulututkinto, noin 180 opintopistettä (kandidaatin opinnot + opinnäytetyö eli kandidaatintutkielma), jonka jälkeen seuraa ylempi korkeakoulututkinto, noin 120 opintopistettä (maisteriopinnot + opinnäytetyö eli pro gradu -tutkielma). Kandidaatin opinnot kestävät noin 3 vuotta ja maisteriopinnot noin 2 vuotta.
Näissä opinnoissa ja erityisesti opinnäytetöissä harjoitellaan tieteellisen tutkimuksen tekemistä ja tieteellisiä käytäntöjä, kuten tieteellistä kirjoittamista, tiedonhankintaa, aineiston analysointia, vertaisarviointia sekä kriittistä ajattelua 1). Opinnäytetöissä hankitaan aineistoa, joka analysoidaan ja lopuksi tulokset tulkitaan.
”Kandidaatin tutkielmassani tutkin metsälieropopulatioiden metallistressiä. Oli todella opettavaista päästä tekemään jo kandidaatin opinnoissani tutkimusta. Olen kiitollinen ohjaajilleni, jotka opastivat tieteellisen kirjoittamisen ja ajattelun periaatteissa.”
– Jasmin Nevala
Tieteellisessä tutkimuksessa ja akateemisissa lopputöissä teoreettisen taustan rakentaminen ja ymmärtäminen on oleellista. Teoreettista taustaa käsiteltäessä aiheeseen liittyviä aiempia tutkimuksia luetaan ja tulkitaan: niiden avulla rakennetaan teoreettinen kehys omaan tutkimukseen. Myös keskeiset käsitteet määritellään.
On tärkeää, että omaa käsitystä tutkittavasta aiheesta luodaan olemassa olevan tiedon valossa eli lukemalla aiempia tutkimuksia. Näin omaa aineistoa ja tuloksia voidaan tarkastella sen kautta. Teoreettisen tiedon avulla siis jäsennellään omaa ajattelua liittyen esimerkiksi hypoteesien muodostamiseen ja tulosten tulkintaan. Hypoteesi on tutkijan tekemä oletus siitä, mitä hän odottaa löytävänsä tarkemman tutkimuksen tai kokeiden tuloksena.
”Pro gradu -tutkielmani sain tehdä omasta aiheestani, josta olin todella innostunut, eli kasvien itsensä tunnistamisesta. Olin todella liekeissä tutkimuksestani! Opin paljon tutkimuksen tekemisestä ja datan analysoinnista. Ohjaajalleni olen kiitollinen hyvästä ohjauksesta ja siitä, että hän tuki intoani.”
– Jasmin Nevala
Maisterin tutkinnon jälkeen yliopistossa voi tehdä jatkotutkinnon eli opiskella lisensiaatiksi tai tohtoriksi 2). Jatko-opintoihin ei ole yleisiä hakuja (kuten kandidaatin ja maisterin opintoihin), vaan niihin haetaan yliopiston, jossa haluaa jatko-opinnot suorittaa, kautta.
Tohtorintutkinnon rakenne
Väitöskirja on tohtorin tutkinnon eräänlainen lopputyö. Lopputyö on tosin harhaanjohtava termi, koska väitöskirjan tutkimuksia tehdään koko jatko-opintojen ajan. Lopuksi nämä tutkimukset kootaan yhteen väitöskirjaksi. Tohtorin tutkintoon kuuluu myös jonkin verran kurssisuorituksia. Tohtorin tutkinnon suorittaminen kestää noin 4 vuotta.
Tohtorintutkinnon eli jatko-opintojen pääpaino on tutkimuksen tekemisessä, mistä tulee nimitys väitöskirjatutkija. Väitöskirjatutkija suunnittelee ja toteuttaa ohjaajiensa kanssa yleensä 3 – 5 erillistä, mutta aihepiiriltään toisiinsa liittyvää tutkimusta. Näistä tutkimuksista väitöskirjatutkija tekee yhteenvedon, ja tutkimukset kootaan lopulta yhteenvedon kanssa väitöskirjaksi 3). Väitöskirjan tulee tuottaa uutta tieteellistä tietoa. Luonnontieteissä puhutaan artikkeliväitöskirjasta, eli väitöskirjaan tulevat tutkimukset tulee julkaista tieteellisissä julkaisusarjoissa.
Tutkimuksen tekemiseen kuuluu myös muun muassa oman tutkimuksen esittelyä konferensseissa ja seminaareissa, omaa tutkimusta tukevan yhteistyöverkoston luomista sekä oman tutkimuksen ja tulosten yleistajuistamista ja viestintää 4).
Tutkinnossa opitaan myös tutkimuksen tekemisessä tarvittavia käytännön taitoja, kuten laajojen aineistojen etsimistä, käsittelyä, analysoimista ja tiivistämistä. Myös muita käytännön taitoja, kuten opettamistataitoja, projektinhallintaa ja organisaation johtamista voi sisältyä tutkintoon. Tohtorin tutkinto siis valmistaa ensisijaisesti tekemään tutkimusta, mutta opettaa myös muita hyödyllisiä taitoja akateemisen lopputyön tekemiseen.
Väitöstilaisuus – jatko-opintojen huipennus
Jatko-opinnot huipentuvat väitöstilaisuuteen, jossa väitöskirjatutkija puolustaa julkisesti väitöskirjassaan esittämiään tieteellisiä tuloksia. Vastaväittäjä on kokenut tieteentekijä, joka on perehtynyt väitöskirjan aiheeseen. Hän esittää laajempaa keskustelua tieteenalasta ja siitä, miten väitöskirja suhtautuu alan muuhun tutkimukseen. Vastaväittäjä esittää väitöskirjaa ja sen tuloksia kohtaan kritiikkiä, joita väitöskirjan tekijä puolustaa 5). Väitöstilaisuuden jälkeen vastaväittäjä esittää (toivottavasti) väitöskirjan hyväksymistä, minkä jälkeen väittelijä voi hakea tohtorin tuktintoa.
” Väitöstilaisuudessa minua jännitti yllättävän vähän, etenkin sen jälkeen kun päästiin kunnolla vauhtiin. Uskoin osaavani oman aihealueen kattavasti ja vastaväittäjäkin oli mukava. Ennen väitöstilaisuutta väitöskirja käy Suomessa läpi niin monta seulaa, että itse väitös tuntui juhlavalta akateemiselta näytelmältä, jossa kaikilla oli omat roolinsa. Väitöksen jälkeen oli kiva päästä juhlistamaan urakan loppumista ystävien kanssa.”
– Mikko Tiusanen
Väitöskirjan tekeminen ei siis ole opiskelua sen varsinaisessa merkityksessä, vaan se on kouluttautumista tutkimuksen tekemiseen. Aloittelevana tutkijana prosessi on toki todella opettavainen, ja ohjaajilta sekä yliopistoyhteisöltä on mahdollista saada tukea ja neuvoja.
Väitöskirjan aloittaminen
Väitöskirjan tekeminen vaatii hyvää motivaatiota, mielenkiintoisen aiheen, rahoituksen sekä pätevät ja itselle sopivat ohjaajat.
Motivaatio
Motivaatiot väitöskirjan aloittamiselle vaihtelevat. Joitakin saattaa innostaa ajatus tutkijan urasta joko yliopistolla tai muualla, toisia voi motivoida mahdollisuus edetä urallaan tohtorin tutkinnon myötä ja joillekin tiede, tutkimus, oma aihe sekä halu selvittää ympäröivän maailman toimintaa voi olla niin suuren intohimon kohde, että kokee tutkimuksen tekemisen elämäntapana.
”Olin aina ollut kiinnostunut hyönteisistä ja kun maisterintutkielmani jälkeen minulle tarjottiin mahdollisuutta tutkia Grönlannin pölyttäjiä, oli helppo vastata myöntävästi. Minusta on mielenkiintoista pyrkiä selvittämään, miten luonto ympärillämme toimii.”
– Mikko Tiusanen
Väitöskirjan tekemisessä motivaation onkin hyvä olla kohdallaan: väitöskirjan tekeminen on pitkä ja vaativa prosessi, joka varmastikin myös uuvuttaa esimerkiksi suuren työmäärän vuoksi. Työ ja vapaa-aika myös helposti sekoittuvat: vaikka työaika on melko vapaata, omat tutkimukset ovat kuitenkin koko ajan mielessä. Väitöskirjan tekeminen ei ole 8-16 työtä, jolloin kotiin tultaessa voi sormia napsauttamalla vaihtaa vapaalle.
On myös hyvä pitää mielessä, että vaikka on olemassa työpaikkoja, joihin tohtorin tutkinto on vaatimuksena (kuten esimerkiksi yliopistolla lehtorin virka), on myös paljon oman alan tehtäviä, joihin tohtorin tutkinnon käynyt henkilö onkin ylipätevä. Useimmat työpaikat eivät vaadi tohtorin tutkintoa. On siis hyvä pohtia omia motiivejaan ja sitä, mitä elämältään haluaa. Yksi motivaatiota suuresti lisäävä asia on mielenkiintoinen väitöskirjan aihe, motivaatiota heikentävä asia puolestaan voi olla rahoituksen saamisen tai jatkumisen vaikeudet.
”Olen pienestä asti ollut kiinnostunut tutkimisesta: teimme siskoni kanssa leikkitutkimuksia, vaikkemme tieteellisistä periaatteista ymmärtäneetkään. Nykyisin menen helposti flow-tilaan, jos tutkin itseäni kiinnostavia artikkeleja ja kirjoitan niistä. Olen kiinnostunut useista eri tieteenaloista. Siksi koen väitöskirjan aloittamisen itselleni luontevaksi: tutkiminen ja tiede on asia, joka todella inspiroi. Olen vasta aloittanut rahoituksen hakemisen. Jännittää, miten siinä käy!”
– Jasmin Nevala
Aihe ja rahoitus
Väitöskirjatutkijaksi voi hakea joko yliopistojen ja tutkimuslaitosten tarjoamiin valmiisiin paikkoihin, joissa yleensä on valmis rahoitus ja aihe, tai vaihtoehtoisesti voi hakea apurahaa omaan (itse ideoituun) aiheeseen. Valmiita väitöskirjatutkijan paikkoja voi hakea esimerkiksi työnvälityspalveluista ja yliopistojen sivuilta.
Usein väitöskirjapaikka saatta löytyä myös kyselemällä suoraan itseä kiinnostavien tutkimusryhmien johtajilta, tai ainakin sieltä usein saa apua paikkojen etsintään. Monella väitöskirja jatkuu suoraan maisterintutkielman työskentelystä. Osassa yliopistoja apurahatutkija ei ole työsuhteessa yliopistoon, mutta hän voi työskennellä yliopiston tiloissa ja käyttää yliopiston laitteita.
Yliopistoilla on omia jatkokoulutuspaikkoja eli tohtorikoulupaikkoja, joihin yliopistot tarjoavat rahoitusta. Jos niihin pääsee sisään, ei tarvitse itse hakea rahoitusta, mutta hakuprosessi näihinkin paikkoihin on hyvin kilpailtua.
Väitöskirjan tekijöistä suuri osa työskentelee apurahalla. Tällöin väitöskirjatutkija on itse hankkinut rahoituksen apurahojen jakamista varten perustetuilta säätiöiltä, kuten Koneen säätiöltä tai Suomen kulttuurirahastolta. Säätiöt järjestävät kerran tai muutaman kerran vuodessa hakuja, jolloin heidän tarjoamia apurahoja voi hakea. Meneillään olevia apurahahakuja voi selata täältä 6) Apurahan saaminen säätiöiltä on kuitenkin vaikeaa, koska hakijoita on paljon. Usein hakijoista vain n. 7-10 % saa apurahan.
Säätiöstä riippuen siltä voi hakea apurahaa joko tieteelliseen tai taiteelliseen työhön tai molempiin. Apurahaa voi hakea väitöskirjatyöhön ja muihin tutkimuksiin sekä erilaisiin hankkeisiin ja projekteihin. Apurahan hakemista varten tulee tehdä hakemus, johon liitetään CV:n ja tutkintotodistuksen lisäksi tutkimussuunnitelma tai työryhmien tapauksessa hankesuunnitelma. Asiantuntijat arvioivat oman alansa tutkimussuunnitelmien pätevyyttä ja hakijan mahdollisuutta toteuttaa kyseinen tutkimus tai hanke. Koneen säätiön hakemusten arviointiprosessista voi lukea täältä 7).
”Oma rahoitukseni oli osa Suomen Akatemian ohjaajalleni myöntämää rahoitusta. Hain ja sain myös pienempiä apurahoja erinäisiin tutkimuskuluihin.”
– Mikko Tiusanen
Apurahaa myönnetään eri pituisiksi ajoiksi riippuen säätiöstä. Jotkut voivat myöntää apurahan esimerkiksi puoleksi vuodeksi, toiset taas useammaksi vuodeksi kerrallaan. Useamman vuoden apurahat ovat todella kilpailtuja. On hyvin mahdollista, että apuraha lohkeaa aluksi vain muutamaksi kuukaudeksi, jolloin pitää hakea heti uutta rahoitusta, jonka saatavuudesta ei aina ole varmuutta. Tämä rahoituksen ja siten oman työn jatkuvuuden epävarmuus on usein todella kuormittavaa ja ajaa monia tutkijoita pois akateemiselta uralta.
”Olen hakemassa rahoitusta väitöskirjani tekemiseen. Minulla on tällä hetkellä sekä määräaikainen että vakituinen työ, joten hyppy rahoituksen epävarmuuteen vähän jännittää. Vakituinen työni ei kuitenkaan tunnu omaltani, ja määräaikaisen työni jatko on epävarmaa, joten uskallan ottaa riskin. Tavoitteenani on saada rahoitus kerralla vähän pidemmäksi ajaksi taloudellisen epävarmuuden vähentämiseksi, mutta sama tavoite on varmasti kaikilla hakijoilla. Pidän meille kaikille peukkuja!”
– Jasmin Nevala
Ohjaajat
Ohjaajat ovat tärkeässä roolissa väitöskirjan tekemisen prosessissa. Ohjaajia on usein kaksi. On tärkeää valita ohjaaja, jonka kanssa yhteistyö toimii ja jolla on tarpeeksi aikaa, resursseja, asiantuntemusta ja innostusta toimia ohjaajana. Hyvä ohjaaja on intensiivisesti mukana tutkimuksen teon kaikissa vaiheissa. Häneltä saa neuvoja ja ideoita tutkimuksen tekemiseen sekä käytännön asioihin. Hän myös kommentoi ja antaa arvokkaita vinkkejä apurahahakemuksiin ja tutkimusartikkelien kirjoittamiseen.
”Minulla oli yksi ohjaaja ja vuoropuhelumme sujui hyvin. Häneltä sai arvokasta apua projektin joka vaiheessa ja työ eteni jouhevasti suunnitelman mukaan.”
– Mikko Tiusanen
”Jatkan saman ohjaajan kanssa, joka minulla oli pro gradu -tutkielmassani. Yhteistyömme sujui hyvin, ja meillä on samanlaiset mielenkiinnon kohteet tutkimuksellisesti. Toinen ohjaajani työskentelee eri yliopistossa; hänellä on osaamista väitöskirjatutkimukseeni liittyvästä osa-alueesta, josta meillä ei vielä ole. Tietomme ja osaamisemme täydentävät toisiaan.”
– Jasmin Nevala
Väitöskirjatyö käytännössä
Tiedekunnalta voidaan hakea jatko-opiskeluoikeutta, jossa myönnetään opiskeluoikeus tohtoriohjelmaan. Joissakin yliopistoissa, kuten Jyväskylän yliopistossa, tätä jatko-opiskeluoikeutta voi hakea vasta, kun rahoitus on saatu.
Väitöskirjaa varten suunnitellaan ja toteutetaan tyypillisesti 3 – 5 tutkimusta, jotka mm. luonnontieteellisissä tiedekunnissa julkaistaan tieteellisissä julkaisusarjoissa. Väitöskirjatutkijan työ on itse kokeiden tekemisen lisäksi paljon myös tietokoneella tehtävää työtä. Oman aihealueen teoriaan ja tutkimuksiin tulee perehtyä tarkasti. Näitä aiempia tutkimuksia löytää Internetistä eri tietokannoista. Monien artikkelien lukemiseen tarvitsee yliopiston käyttäjätunnukset, vaikkakin kaikille avoimesti saatavilla oleva julkaiseminen on yleistynyt. Myös tutkimusten tulosten tulkinta ja arviointi tapahtuu koneen äärellä erilaisten tilasto-ohjelmien avulla.
”Ekologian alalla ainakin omaa tutkimustyötäni rytmittivät kesien maastokauset, jolloin vietettiin aina pari kuukautta jahdaten arktisia pölyttäjiä. Tämän ulkopuolella aika kului normaalisti toimistolla lukien, kirjoittaen ja kerättyä aineistoa käsitellen. Vietin aikaani myös kursseilla, konferensseissa ja laboratoriossa.”
– Mikko Tiusanen
Väitöskirjan tekeminen on siis pitkä, usean vuoden prosessi. Vaikka väitöskirjan tekemistä kutsutaan jatko-opinnoiksi, se on pääosin tutkimuksen tekemistä, johon sisältyy myös jonkin verran opintoja. Väitöskirjan tekemisessä tutustutaan ja kasvetaan aiempia opintoja syvemmin akateemiseen maailman ja tutkimuksen tekemisen käytänteihin.
Väitöskirja prosessina voi olla raskas, mutta se myös palkitsee monin tavoin. Väitöskirjan tekeminen tarjoaa mahdollisuuden syventää ymmärrystään valitsemastaan aiheesta ja antaa panoksensa tiedeyhteisölle. Se voi myös avata ovia uramahdollisuuksiin sekä kehittää monia taitoja, kuten ongelmanratkaisua, analyyttistä ajattelua ja kirjallista ilmaisua. Väitöskirjan tekeminen on siis paitsi haaste, myös ainutlaatuinen mahdollisuus kasvaa ammatillisesti ja henkilökohtaisesti.
”Parasta väitöstutkimuksessa oli uusien asioiden oivaltaminen, tutkimusmatkat Grönlantiin sekä lukuisat mahtavat ihmiset, joihin tutkimus yhteisössä pääsi tutustumaan.”
– Mikko Tiusanen
Kirjoittaja Jasmin Nevala (viimeisessä, tiivistävässä kappaleessa on käytetty apuna ChatGPT:tä)
Kiitos perusteellisista kommenteista ja korjausehdotuksista Mikko Tiusaselle ja Jari Haimille! 🙂
Liitteet:
- https://blogs.uef.fi/ueflahettilaat/2021/01/20/mika-ihmeen-kandidaatintutkielma/
- https://opintopolku.fi/konfo/fi/sivu/yliopistotutkinnot
- https://studies.helsinki.fi/ohjeet/artikkeli/vaitoskirjan-rakenne-ja-arviointikriteerit
- https://politiikasta.fi/keita-yliopiston-tutkimushenkilokuntaan-kuuluu-ja-mita-he-tekevat-tyokseen/
- https://debattibaari.fi/tohtoriksi-vaittely-vaitostilaisuudessa/
- https://tiedejatutkimus.fi/fi/
- https://koneensaatio.fi/apurahat/apurahanhakijalle/hakemuksen-kasittely-ja-paatokset/