Tohtoriksi pandemian aikaan

Postiluukustani kolahti viime viikolla tohtorin tutkintotodistus. Viiden vuoden työ väitöskirjan parissa on nyt päättynyt, ja olen virallisesti kaikin puolin pätevä tutkija. Saa onnitella!

Suunnitelmat uusiksi

Väitöstilaisuuteni oli alun perin tarkoitus olla jo huhtikuussa, mutta vastaväittäjäni, Lontoossa Royal Hollowayn yliopistossa työskentelevä professori Mark Brown, ei päässyt pandemian vuoksi saapumaan Suomeen. Loppujen lopuksi väittelin normaalista poiketen etänä. Itse olin yliopiston salissa tilaisuutta johtavan kustoksen, av-tukihenkilön, toisen ohjaajani ja muutaman perheenjäsenen kanssa, ja vastaväittäjä sekä loput liki sadan hengen yleisöstä seurasi keskustelua videoyhteyden avulla.

Suomen normaalit väittelykäytännöt ja -perinteet ovat hurmaavan pömpöösiä akateemista showta, vuosisatojen aikana viimeisen päälle hiottu siirtymäriitti.

Etäväitöksen seuraaminen ei ole ihan yhtä juhlavaa kuin perinteisen, mutta mukavaa senkin edestä! Kuvan ottanut kollegani Unni Pulliainen.

Videopuhelussa ei ole ihan samaa tunnelmaa, ei edes silloin kun vastaväittäjä on vetänyt päälleen puvuntakin, ja väittelijä itse tietää näkymättömän yleisön seuraavan keskustelua ihan yhtä tiiviisti kuin normaalistikin. Se jokin viimeinen säväys, se oleellinen aidon tunnelman hippunen jäi nyt puuttumaan, karkasi ehkä mikrofonien ja nettiyhteyksien testauksiin.

Väitöksen kulku

Onneksi itse keskustelu tieteen filosofiasta, käyttämistäni metodeista ja tuloksista oli sentään juuri niin tiukkaa kuin kuuluikin. Kinkkisimmät, ja kiinnostavimmat, kysymykset sain heti alkuun: ”Mitä oikein tarkoitat käyttäessäsi sanaa ’monimutkainen’?” ja ”Mikä on superkolonia?”. Vaikeimmat kysymykset ovat usein niitä, jotka kuulostavat helpoilta… Sain tohtori Brownilta myös todella hyviä ehdotuksia viimeisen, vielä julkaisemattoman artikkelini viimeistelyyn.

Väittelijä iloisena hankalista kysymyksistä? Kuvan on ottanut tietokoneen näytöltä ohjaajani Heikki Helanterä, joka seurasi väitöstä etäyhteydellä kotoa käsin.

Väitöskirjani käsittelee muurahaisten sosiaalisuuden ja levittäytymisen evoluution yhteen nivoutumista. Kaikkein suurimmat, monikuningattariset muurahaisyhteiskunnat syntyvät silloin kun niiden tyttäret eivät levittäydy, ja tätä yhteyttä tarkastelin eri näkökulmista ja eri keinoin. Koko kirja on avoimesti luettavissa – sen sisältämät tutkimusartikkelit ja käsikirjoitukset ovat englanniksi, mutta jokaisesta on suomenkielinen tiivistelmä. Minulla on edelleen työn alla pari tutkimusta näistä aihepiireistä, ja aion vielä kirjoittaa niiden tuloksista tarkemmin täällä blogissakin.

Mitäs sitten?

Väitöksen käytännön merkitys on sama tilaisuuden tyylistä viis: väiteltyäni voin jatkaa tutkimusta jatkossakin. Eli nyt voin tehdä tismalleen samaa työtä, jota tein jo ennen väitöstä. Moni rahoittaja kuitenkin vaatii tohtorin tutkinnon, eli ilman väittelyä olisi noussut seinä pystyyn heti alkuunsa. Minulle väitöstilaisuuden suurin merkitys oli tyrkkiä tämä viimeinen seinä nurin.

Kuvassa opponentti Mark Brown, kustos Liselotte Sundström, allekirjoittanut sekä  toinen ohjaajistani Perttu Seppä. Kuvan ottanut Arttu Luoma-Kyyny.

Toki, nyt voin myös käyttää tohtorin titteliä, tätä kunniaa yhtään väheksymättä. Seuraava akateeminen etappi: dosentuuri.

Tällä hetkellä jatkan työskentelyä tutkijatohtorina uudessa tutkimusryhmässä –  Sveitsissä. Muutimme tänne koko perheeni kanssa tänä kesänä. Kirjoitan myös sekä uusista tutkimusaiheistani, että tutkijoiden kansainvälisestä liikkuvuudesta pian!

Kirjoittaja: FT Sanja Hakala