Surviaissääskien kuuhulluus
Hyönteiset ovat valloittaneet maan pinnan napajäätiköiden välissä. Maan merissä ne eivät kumminkaan juhli. Suolainen ympäristö, nälkäiset kalat ja kova kilpailu ravinnosta ovat estäneet merivesien valloituksen. Poikkeukset ovat harvassa. Yksi niistä on Clunio marinus -surviaissääski. Lajin sopeumia poikkeukselliseen elinympäristöönsä tutkii vastaväitellyt tohtori Runa Ekrem Zürichin yliopistosta.
Vain parin millimetrin pituinen surviaissääski on vallannut Atlantin rantavedet Portugalista Norjaan. Tehtävä ei ole ollut helppo ja sen elinkiertoon mahtuu monia mielenkiintoisia piirteitä. Lajin toukka on sopeutunut elämään kivisten vuorovesirantojen levävyöhykkeessä, joka on vuoroin pinnan alla ja vuoroin kuivilla. Lajin aikuiset eivät puolestaan osaa uida eivätkä sukeltaa, joten niiden on munittava leviin rannan ollessa kuivilla. Aikuisena yksilöt elävät kuitenkin vain tunnin–pari. Tänä aikana niiden täytyy kuoriutua, löytää pariutumiskumppani, paritella ja vielä muniakin. Lajin naaraat ovat vieläpä lentokyvyttömiä, joten ne eivät kykene etsimään sopivaa munintapaikkaa kovin kaukaa. Kun yksilöillä ei ole aikaa hukattavaksi, kuoriutumisen ajoittuminen muuttuu ensisijaisen tärkeäksi lajin selviytymisen kannalta.
Mistä sitten tietää milloin kuoriutua? Tärkeintä on osua yksiin lajitovereiden kanssa. Yksin ei voi lisääntyä ja lyhyt elämä ei mahdollista pitkäaikaista pariutumiskumppaneiden odottelua. Surviaissääsket osaavatkin ajoittaa kuoriutumisensa hyvin tarkasti, ja ne kuoriutuvat synkroniassa olosuhteiden ollessa otollisimmillaan. Luoteen ollessa matalimmillaan on myös levävyöhykettä eniten paljaana, jolloin sopivista munintapaikoista on vähiten kilpailua. Korkean veden vuoksen ja matalan veden luoteen vaihtelu on suurinta uuden kuun ja täysikuun aikaan. Laji onkin kehittynyt ajoittamaan kuoriutumisensa kuun vaiheiden mukaan! Kaikki yksilöt kuoriutuvat parina peräkkäisenä päivänä matalalimman luoteen aikana.
Vastaavasti myös tutkijan on ajoitettava työskentelynsä kuun vaiheiden ja vuorovesien mukaan. Surviaisnäytteitä on saatavilla vain parina päivänä kuukaudessa. Ekrem keräsi näytteensä Roscoffin biologisella asemalla Luoteis-Ranskassa. Aikuisten Clunioiden massat viihtyivät aivan vesirajassa, joten tutkijan täytyi uskaltautua jahtaamaan niitä ja pakenevaa merta levän peittämään kivikkoon. Veden laskiessa jopa viisi metriä, joutui rantaa hakemaan kaukaa! Siivilän avulla rantaveden pintakalvolta oli helppo kerätä tarvittavat näytteet vastakuoriutuneita surviaisia. Mereisessä ympäristössä biologia luonnollisesti ilahduttivat myös lukuisat taskuravut, monisukasmadot ja muut suolaisen veden eläjät. Niistäkin monet varmaan olivat paikalla helpon surviaissääskiaterian toivossa.
Surviaissääskien kuoriutumisen ajoittuminen periytyy niiden jälkeläisille ja on kehittynyt niin tarkaksi, että lajin yksilöt muodostavat kaksi liki täysin erillistä kantaa: Puolet populaatiosta kuoriutuu uuden kuun aikaan ja toinen puoli täysikuun loisteessa. Tämä piirre on saattanut kehittyä, jotta toukkien välinen kilpailu ravinnosta olisi pienempää: nyt kaikki toukat eivät ole keskenään samanikäisiä ja -kokoisia, jolloin ne käyttävät tarjolla olevaa ravintoa hieman eri tavoin. Mikäli kantojen lisääntymisajat pysyvät pitkään erillään, ei niiden välillä tapahdu perimän virtaa ja ne saattavat vähitellen eriytyä omiksi lajeikseen. Tämä on mielenkiintoinen esimerkki käynnissä olevasta lajiutumisesta, joka tapahtuu, vaikka yksilöt elävät täysin samalla alueella. Ne ovat vain kuun vaiheiden erottamia!
Täyden kuun on uskomuksissa ajateltu aiheuttavan mystisiä vaikutuksia ympäröivään luontoon. Clunio-surviaissääskiä tarkastellessa voikin hyvin arvailla uskomusten perää. Ihmisten ihmetys on varmaan ollut melkoinen, kun yllättäen ja varoittamatta miljardit surviaissääsket päättävät aikuistua ja lähteä liikkeelle samanaikaisesti, ja aina täyden kuun aikaan! Ekrem kertoikin, miten hyvällä parveilusäällä lukuisat vastakuoriutuneet surviaiset ilmestyivät levän seasta tutkijan housuille kiipeilemään ja koiraat muodostivat ilmassa näkyviä parveilevia tihentymiä. “Onneksi ne eivät ole vertaimeviä hyttysiä!” Ekrem muistuttaa.
Vaikka kotoisesta luonnostamme nyt esitelty laji puuttuukin, on Suomi poikkeuksellisen rikas surviaissääskimaa ja luonnostamme tunnetaankin noin 800 lajia. Niistä useimpien toukat elävät vesiympäristöissä ja ruokavalio vaihtelee kuolleista eliöistä kasviravintoon ja pieneliöihin. Aikuset ovat lyhytikäisiä ja parveilevat etsiessään lisääntymiskumppania. Monimuotoinen ja runsas eliöryhmä on tärkeää ravintoa monille hyönteisiä syöville pedoille.
Kirjoittanut Mikko Tiusanen
Tämän kirjoituksen perustuksena on käytetty tuoretta, Zürichin yliopistossa valmistunutta väitöskirjaa Aiming for the Moon: The Influence of Environmental Cycles, Competition, and Sexual Interactions on Reproductive Timing. Siinä tohtori Runa Ekrem tutki Clunio marinus -surviaissääsken sopeutumista haastavaan elinympäristöönsä. Hän kertoo olleensa erityisen tyytyväinen siihen, miten hyvin maastossa tehtävä tutkimus ja tietokonemallinnus tukivat toisiaan: maastohavaintoja selitettiin tietokonesimulaatiolla, joiden perusteella osattiin puolestaan etsiä uusia mallinnuksen ennustamia piirteitä lajin biologiasta.