Zachris Topelius (1818–1898) on jättänyt jälkensä maamme luonnontieteeseen. Topeliuksen Luonnonkirja (1860) ja Maamme kirja (1875) ovat klassikoita, joista välittyy paljon tietoa Suomen luonnosta. Topelius oli myös historian professori ja yliopiston rehtori. Hänellä oli suuri vaikutus silloiseen kulttuurieliittiin. 

Topeliuksen hyönteisharrastus alkoi 9-vuotiaana, kun hän neulasi kuusi leppäpirkkoa. Topeliuksen kotiopettaja, ylioppilas Jakob Fredrik Blank huomasi Zachriksen kokoelman ja antoi hänelle oikeita hyönteisneuloja ja korkkialustan kokoelman pohjaksi. Blank oli innokas hyönteisharrastaja, jonka Lapista keräämiä kovakuoriaisyksilöitä on myös Luonnonhistoriallisen keskusmuseon nykyisissä kokoelmissa.

Ensimmäisenä opiskeluvuotenaan 1834 Topelius keräsi Blankin kanssa yhdessä hyönteisiä.  Zachriksen kokoelma käsitti silloin 81 kovakuoriaista ja 22 perhosta.

Blankin tohtorintutkintoon kuuluva, kovakuoriaisia käsittelevä väitöskirja valmistui seuraavana vuonna. Sen ohjaajana toimi professori Carl Reinhold Sahlberg. Siihen aikaan oli yliopistossa käytäntönä se, että professori kirjoitti tieteellisen tutkimuksen, jota hänen oppilaansa tuli puolustaa julkisesti ja osoittaa kykynsä väitellä. Oppilas myös kustansi väitöskirjan painatuksen.

Vuonna 1835 nuori ylioppilas Topelius osallistui Sahlbergin opetukseen ja keräysretkille, joiden pääkohteena olivat kovakuoriaiset. Topelius oli harrastanut niitä, joten hänestä tuli Sahlbergin sisäpiirin oppilas. Topeliuksen keräilykumppanina oli myös C.R. Sahlbergin poika Reinhold Ferdinand, jolta Zachris osti omaan kokoelmaansa muun muassa egyptiläisen heinäsirkan. Topelius myös osallistui innokkaasti Societas pro Fauna et Flora Fennica -seuran toimintaan. Se on Sahlbergin perustama Suomen eläimistön ja kasviston tutkimusseura, joka toimii edelleen.

Topeliuksen maisterinväitöskirja oli osa C.R. Sahlbergin kirjoittamaa hyönteistieteellistä tutkimusjulkaisua Dissertatio entomologica insecta Fennica enumerans. Sahlbergin oppilaat puolustivat ja opponoivat (ja kustansivat) Sahlbergin jatkuvasti täydentyvää suurteosta.

Seuraavana vuonna Topelius toimi vastaväittäjänä Carl Bernhard Sjöbergin väitöstilaisuudessa. Väitöskirja käsitteli sarvijääriä ja ruokokuoriaisia. Topeliuksen opponoinnin pääpointtina oli se, että Insecta Fennicaa käytettäessä tulee myös tukeutua Leonard Gyllenhaalin Insecta Suecica -teokseen. Topelius toteaa muistiinpanoissaan, että väittelijä ei ollut erityisemmin puhelias ja yleisö loisti poissaolollaan. Sjöbergin väitös jäi viimeiseksi osaksi Insecta Fennicaa.

Topelius sai luonnonhistorian arvosanaksi laudatur. Hän oli kiinnostunut myös kasvitieteestä ja eläintieteestä laajemmin. Parikymmentä vuotta opintojensa jälkeen vuonna 1856 hän julkaisi lapsille suunnatun Luonnonkirjan. Topeliuksen mukaan lapsille ei pitänyt opettaa liian monia aineita eikä opetuksen pitänyt olla yksityiskohtien pänttäämistä. Sen sijaan opetuksen tuli olla itsenäiseen ajatteluun ohjaavaa ja mielikuvitusta kiihottavaa.

Luonnonkirjassa oli luku nimeltään: Niwel-eläwistä ja nilvi-elävistä. Sen yhdessä kappaleessa kerrotaan kovakuoriaisista eli koppiaisista.

Topeliuksen kovakuoriaistekstin sontiainen on nykyään viralliselta nimeltään sittiäinen; leppäkerttu on seitsenpistepirkko, niskanyhty seppä, kultakoppa kultakuoriainen ja puuseppä kuolemankello.

Espanjan rakkokärpänen on kovakuoriainen nimeltä espanjankärpänen, toukohärkien sukulainen. Se on yleinen eteläisessä Euroopassa muttei esiinny Suomessa. Toukohärkien tapaan espanjankärpäsen puolustusaineena petoja vastaan on kantaridiini, joka ärsyttää myös ihmisen ihoa ja saa aikaan rakkoja. Espanjankärpäsjauheella hoidettiin aikanaan monia vaivoja. Toukohärkien sukulaisia (Meloidae) käytetään edelleenkin lääkinnällisissä tarkoituksissa eri puolilla maailmaa.

Topeliuksen tekstin ruma raatokoppa on arvoitus. Raatoravintoon erikoistuneita kovakuoriaisia on useita. Tunnetuin on turkkilo, mutta punamusta turkkilo on pikemminkin kaunis, ja lisäksi turkkilovanhemmat hoitavat jälkeläisiään. Katso lisää blogista.

Kiiltomato on edelleen saman niminen. Kiltomatokoiras on ulkomuodoltaan tavallisen kovakuoriaisen kaltainen. Kiiltomatonaaras loistaa kesäyönä, mutta ei matele vaan siivettömänä kävelee kolmella jalkaparillaan. Killtomatoista ja niiden tutkimisesta on runsaasti tietoa Ötökkäakatemiassa.

Luonnonkirjasta välittyy Topeliuksen laaja-alainen kiinnostus  luontoon. Se oli muutakin kuin vain hyönteisten keräilyä. Itse asiassa Topelius yli 60-vuotiaana kritisoi hyönteisten keräilyä sadussaan Pikku Genius. Satu kertoo hyönteistieteilijästä, joka pistää neulansa kärkeen kaikenmoisia pikku ötököitä ja asettelee ne sitten siistiin riviin korkkilevylle. Hän on kaikkein tyytyväisin silloin, kun onnistuu nappaamaan haaviinsa aivan uudenuutukaisen siipiniekan. Hän ei huomaa, kuinka muu luonto hänen ympärillään tuoksuu, viheriö, hehkuu ja helisee. Tarinan piikki näyttää sattuvan myös professori Sahlbergiin. Hänen hamonsa tulee mieleen sadun kirjanoppineesta ”kirjaneuvoksesta”, joka ei tee pahaa kärpäsellekään. Hän tietää elämästä vain vähän ja pistelee ötököitä neuloihin.

Topelius oli perustamassa vuonna 1870 Suomen ensimmäistä eläinsuojeluyhdistystä Maj Föreningeniä, jonka tärkein suojelukohde oli pikkulinnut. Darwin julkaisi Lajien synty -kirjansa, kun Topelius oli 40-vuotias. Evoluutioteoriasta keskusteltiin laajasti myös Suomessa. Topeliuksien kirjoituksista käy selvästi ilmi hänen uskonnollisuutensa.  Hän ei kuitenkaan nähnyt evoluutiota kristinuskon vastaisena. Topelius muun muassa piti aiheesta esitelmän yli 70-vuotiaana täpötäydelle salille Nuorten Miesten Kristillisessä Yhdistyksessä. Esitelmässään Topelius painotti, ettei Raamattua pitänyt lukea kirjaimellisesti ja tuki arvovallallaan mahdollisuutta lisätä tietämystä ja vapaata ajattelua tieteellisissä kysymyksissä.

Carl Reinhold Sahlbergin oppilaina puolustivat kovakuoriasväitöksiä myös J.L. Runeberg ja Uno Cygnaeus, joiden väitöksistä on lisätietoa Ötökkäakatemian blogeissa (linkit edellä).

Matti Nummelin

Lena Huldén: Zachris Topelius och entomologin.  Skrifter av blandat innehåll om Z. Topelius, Svenska litteratursällskapet i Finland. Källan 2. 1998.

Lena Huldén: Luonnontieteilijät Suomea luomassa. Suomen kulttuurihistoria 3. Tammi. 2003.

Pikku Genius. kirjassa Topeliuksen satuaarteita (suom. Ulla Vaajakallio). Otava, 1990.

Luonnon-kirja, Ala-alkeiskoulun tarpeeksi. 4. painos. 1868.