Nabokov perhostutkijana
Venäläisamerikkalainen kirjailija Vladimir Nabokov (1899–1977) tunnetaan ennen kaikkea kirjastaan Lolita. Nabokov pakeni Venäjän vallankumousta Eurooppaan ja myöhemmin Yhdysvaltoihin. Kirjailija oli myös arvostettu perhostutkija. Hänen suosikkiperhosensa oli amiraali.
Nabokov on sanonut: ”Koreanvärinen amiraali on nuorena suosikkiperhosiani. Amiraaleja vaelsi suurina parvina Afrikasta lapsuusmaisemiini Pohjois-Venäjälle, missä sitä kutsuttiin ”tuomion perhoseksi”. Niitä esiintyi runsaasti vuonna 1881, jolloin Aleksanteri II murhattiin. Takasiipien alapuolen kuvioinnin voi kuvitella muistuttavan numeroa 1881.”
Nabokovin runoa ja proosaa yhdistelevässä teoksessa Kalvas hehku (suom. Kristiina Drews) amiraali esiintyy lukuisia kertoja. Kirjassa käytetään amiraalin tieteellistä sukunimeä Vanessa.
Nabokovin romaanihenkilö kertoo: ”Olen nähnyt amiraalin mässäilevän kypsillä luumuilla ja kerran kuolleella kanilla. Se on erittäin leikkisä perhonen.”
Amiraaliperhosen alkuperäinen englanninkielinen nimi on Red Admirable (punainen ihailtava). Nimi on aikojen saatossa lyhentynyt Red Admiraliksi. Jotkut myös arvelevat sotilaallisen nimen viittaavan Englannin kuninkaallisen laivaston korkeimpaan arvoon Admiral of the Red. Nabokov ei pitänyt nimen tulkinnan sotilasversiosta.
Perhosten keräilystä tuli Venäjän ylimystön harrastus Katariina Suuren aikaan. Nabokov löysi lapsena kotinsa varastosta pölyisiä perhoskirjoja, joissa oli ihmeen kauniita kuvia. Niiden myötä pojasta varttui intohimoinen perhostutkija eli lepidopterologi. Paettuaan Eurooppaan hän opiskeli Cambridgen yliopistossa muun muassa eläintiedettä. Vaikka Nabokov ei saanutkaan eläintieteestä loppututkintoa, hänen perhostieteelliset julkaisunsa ovat edelleenkin arvostettuja.
Vladimir Nabokovin tutkimusten erityiskohteena olivat sinisiivet. Hänen mukaansa on nimetty ketosinisiiven yksi amerikkalainen alalaji: ”Nabokov’s blue”, Plebejus idas nabokovi. Nabokovin omat kuusi tieteellistä julkaisua perhosten taksonomiasta ovat yhteensä lähes 200 sivua.
Vuonna 1945 Nabokov esitti hypoteesin Polyommatus-sinisiipisuvun leviämisestä Uuteen maailmaan. Nabokovin mukaan suku levisi Aasiasta Amerikkaan miljoonien vuosien aikana useana aaltona. Nabokovin elinaikana harva tutkija suhtautui hypoteesiin vakavasti. Nabokovin kuoleman (vuonna 1977) jälkeen hänen tieteellinen maineensa on kasvanut. Kun 2000-luvulla selvitettiin geenisekvenssitekniikan avulla Polyommatus-sinisiipien leviämistä, on käynyt ilmi, että Nabokovin hypoteesi pitää paikkansa. Suomalaisista 18 sinisiipilajeista Polyommatus-sukuun kuuluvat hopea- ja hohtosinisiipi (P. amandus ja P. icarus).
Nabokov kirjoittaa omaelämänkerrassaan Puhu, muisti (suom. Juhani Jaskari) mimikryn eli suojelevan yhdennäköisyyden kiinnostavan häntä erityisesti. Ilmiössä on hänen mukaansa taiteellista täydellisyyttä, joka tavallisesti liittyy vain ihmisiin. ”Ajatelkaapa esiintihkuvaa myrkkyä jäljitteleviä kuplamaisia täpliä perhosen siivessä (aina vale-valontaittumista myöten) tai kotelon kiiltävän keltaisia nystyjä (”Älä syö minua – minut on jo murskattu ja maistettu ja sitten hylätty”). Ajatelkaa akrobaattisen toukan temppuja (pyökkikehrääjän toukan), kun se lapsena näyttää linnunlannalta, mutta nahanluonnin jälkeen kehittää siirottavia pistiäismäisiä lisäkkeitä ja barokkeja muotoja, niin että tämä merkillinen veikkonen pystyy näyttelemään kahta osaa yhtä aikaa (kuin itämainen temppuilija, josta tulee kaksi toisiinsa kietoutunutta painijaa): vääntelehtivää toukkaa sekä suurta muurahaista, joka muka sitä ahdistelee.”
Noitanirkon (ent. nimeltään pyökkikehrääjä) toukka. Kuva: Holger müller CC BY 3.0 ja haavanlasisiipi-perhonen Kuva Gyorgy Csoka CC BY 3.0.
Nabokov jatkaa omaelämäkerrassaan: ”Kun tietty perhonen muistuttaa tiettyä ampiaista, se myös kävelee ja liikuttaa tuntosarviaan ampiaismaisella, epäperhosmaisella tavalla. Kun perhosen on näytettävä lehdeltä, siinä eivät esiinny kauniisti kaikki itse lehden piirteet, vaan madonreikää matkivia merkkejä on lisätty runsain mitoin.” Myöhemmin Nabokov jatkaa: ”Löysin luonnosta ne epä-utilitaariset ilot, joita etsin taiteesta. Molemmat olivat eräänlaista taikuutta, molemmat olivat mutkikasta lumon ja petoksen leikkiä.” Nabokovin metafysikkaa lähestyvät teoriat mimikrystä eivät kuitenkaan ole saaneet tiedemaailmassa tunnustusta.
Matti Nummelin, eläintieteen dosentti