Juhannusmato, onnentuoja
Kuva: CC-BY Jouni Valkeeniemi
Kiiltomatotiimin kenttäkausi Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla on vilkkaimmillaan, sillä nyt on kiiltomatonaaraiden loistokausi. Kun muu väki lähtee asemalta juhannuksenviettoon, kiiltomatotiimi jää valvomaan öitä ja keräämään aineistoa.
Nyt tai ei koskaan
Kiiltomatokoiras on siivekäs ja kovakuoriaisen näköinen, mutta naaras on siivetön ja muistuttaa jaokkeista toukkaa. Naaraat sytyttävät houkutusvalonsa puolilta öin, ja valopisteet himmenevät sammuakseen muutamassa tunnissa. Kiiltomatokoiraat lentävät etsimässä näitä ”minivaloja, pikkutuikkuja ja ledipyllyjä”. Naarailla loistaminen ja koirailla lentäminen kuluttaa energiaa, ja jokainen loistettu yö vähentää naaraan munamäärää. Aikuiset kiiltomadot eivät näet syö mitään. Naarasyksilö jaksaa loistaa enintään noin pari viikkoa, ja kaikkinensa naaraiden loistokausi kestää muutamia viikkoja.
Kyllä vanha kansa tietää
Virolaisen perimätiedon mukaan juhannusyönä nähty kiiltomato ennustaa onnellista tulevaisuutta. Kiiltomatotutkijoille se tietää auvoisia aikoja. Työn myötä elämään saa viisautta ja rakkautta. Rahasta tosin on usein pulaa ja outo työaikataulu valvomisineen heilauttaa hetkellisesti henkistä ja fyysistä virettä, mutta muuten menee hyvin. Kenttätöiden ansiosta kesäyön tuoksut ja äänet ovat tulleet tutuiksi, eläimiä etsiessä tutkijoiden kunto on kohentunut pyöräillen tai kävelemällä. Professori on saanut tanssia lavatansseja puoleenyöhön eri puolella Suomea odottaessaan illan tummumista ja kiiltomatotuikkujen syttymistä.
Vaan jospa juhannusyön kiiltomatokeikalla sattuisi vielä löytämään saniaisen kukan! Siihen loppuisi havaintojen merkintä excel-taulukoihin, ledien kanssa räplääminen ja kasvatuslaatikoiden ylläpito. Perimätiedon mukaan nimittäin henkilö, joka onnistuu poimimaan saniaisen kukan sinä ohikiitävänä hetkenä, jolloin se hehkuu, saa kyvyn ymmärtää kaikkia eläinten kieliä, myös kiiltomatojen viestejä. Tutkimustulokset olisivat artikkelivalmiita saman tien.
Tieteelle tuntematonta saniaisen kukkaa täytyy etsiä metsästä yksin eikä ympäröiviin ääniin saa kiinnittää mitään huomiota. Ornitologi-Otson ei pidä ”kuullella kehrääjälintuu” eikä lotkauttaa korviaan lehtokurppien yölennolle tai lehtopöllön poikasten kerjuuääniin. Taikuuksien toteuttaminen vaatii tahdonvoimaa.
Eliöiden valontuotto, bioluminesenssi, kiehtoo ihmismieltä. Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjassa kiiltomadoilla on juhlanvietossa keskeinen rooli : ”Kiiltomadot ryömivät yhdeksi palloksi keskelle tanssilavaa ja kaikki istuivat niiden ympärillä syöden voileipiä ja juoden viiniä.”
Hyvää juhannusta!
Iiris Kalliola