Suunnitelmat uusiksi

Neljä kuukautta sitten suunnittelimme koetta muurahaistoukkien ruuankerjuun tutkimiseksi ja ennakoimme hikisiä päiviä (ks. artikkeli tästä). Niitä saatiin. Meitä eivät hiostaneet ainoastaan ennätyslämpimät päivät vaan myös muurahaiset. Asiat nimittäin harvoin sujuvat aivan suunnitelmien mukaan, kun tehdään töitä elävien eläinten kanssa.

Näytöllä yksinkertainen  Halusimme tutkia, viestivätkö toukat nälkäänsä ja miten ne sen tekevät. Valitsimme kokeeseen toukkia kolmesta eri käsittelystä: Ryhmään yksi toukkia, jotka kuoriutumisensa jälkeen ovat olleet vailla mitään kontaktia työläisiin. Ne ovat varmasti  nälkäisiä. Ryhmään kaksi toukkia, jotka ovat kuoriuduttuaan olleet normaalisti työläisten seurassa, saaneet niiltä ravintoa ja ovat arvatenkin kylläisiä. Ykkös- ja kakkosryhmien vertailu paljastaa, onko nälkäisten toukkien haju erilainen ja käyttäytyvätkö ne eri tavoin kuin kylläiset toukat. Käyttäytymiserojen taustalla saattaa kuitenkin olla nälän sijasta stressi, joka aiheutuu oikean sosiaalisen ympäristön puuttumisesta. Niinpä suunnittelimme kolmannen käsittelyn: Valitsimme kolmanteen ryhmään toukkia, joiden seurassa on ollut työläisiä, joita on pidetty muutama päivä ruoatta. Toukat ovat nälkäisiä, mutta niiden sosiaalinen ympäristö on vähemmän stressaava.

Mönkään meni  Valitettavasti muurahaiset käyttäytyivät toisin kuin luulimme. Nälkäiset työläiset eivät hoitaneetkaan toukkia vaan söivät ne. No, tuumimme kenties pärjäävämme ilman käsittelyä numero kolme, kunhan olemme varovaisempia tulosten tulkinnassa. Eli eteenpäin, kunnes muutaman päivän päästä havaitsemme, että myös kylläiset työläiset pistävät toukat poskeensa. Tässä vaiheessa alkaa jo epätoivo hiipiä mieleen. Seuraava askel: rakennamme toukille pieniä verkkohäkkejä, joissa ne ovat suojassa nälkäisiltä työläisiltä mutta edelleen yhteydessä pesään hajujen välityksellä. Ikävä kyllä, verkkohäkki ei riitä. Tarmokkaat työläiset (joista tutkijat alkavat tässä vaiheessa käyttää aika rumia nimityksiä) purevat itsensä verkon läpi ja syövät arvokkaat toukkamme. Nyt ei enää tiedä itkeäkö vai nauraa.

Vaan eteenpäin  Kiihkeän ideoinnin päätteeksi tutkimussuunnitelma laitettiin uusiksi. Kaikki toukat kasvavat petrimaljoilla ilman häiriköiviä työläisiä, ja keräämme hajunäytteitä ja käyttäytymishavaintoja eri ikäisistä toukista. Oletamme, että nälkä kasvaa, kun toukat ovat viettäneet useita tunteja yksinään. Suunnitelma kuulostaa helpolta, mutta toteutus on vallan muuta. Se tarkoittaa sitä, että muutama sata petrimaljaa kypsyvine munineen pitää tarkistaa pari kertaa päivässä, jotta saamme tietää jokaisen toukan kuoriutumisajankohdan. Se tarkoittaa mikroskoopin tuijottamista kellon ympäri joka ikinen päivä kuukauden ajan ja tuskastuneita ilmeitä, kun yksikään ei kuoriudu tai kaikki kuoriutuvat kerralla. Tähän on vielä lisättävä ongelmat tietokoneen ja videokameroiden yhteensopivuudessa, yliopistobyrokratian syövereihin hävinneet tärkeät tarviketilaukset ja toukantollerot, jotka keksivät syödä toisia toukkia kesken tarkkailujen.

Näin tutkimus edistyy, toukka toukalta, alkuperäisille ihanan helpoille ideoille yhdessä nauraen. Luulenpa, että suurin osa tutkimusprojekteista jäisi aloittamatta ilman ylettömän optimistista näkemystä siitä, miten helposti jokin asia käytännössä toteutetaan. Ilman peräänantamattomia ja kekseliäitä ihmisiä ne puolestaan jäisivät kesken.

Dosentti Heikki Helanterä, Helsingin yliopisto

Artikkelikuva Margit Valma 8 v., Neuvostoliitto 1990. Lasten ja nuorten taidekeskuksen kokoelmat / Muut kuvat Matti Nummelin