Pienet suuret naapurimme
Hyttysen ininä, paarman purema, hirvikärpäsen hirvitys – hyönteiset aiheuttavat ristiriitaisia tunteita monille. Silti niiden merkitys ekosysteemeille on valtaisa. Itseisarvonsa lisäksi ne toimivat muun muassa pölyttäjinä, hajottajina ja ravintona muille eläimille. Oma lopputyötutkimukseni koskee maakiitäjäisiä, joka on tärkeä tuholaisia torjuva kovakuoriaisryhmä. Näitä petokuoriaisia esiintyy Suomessa noin 330 lajia. Tutkimuksessani tutuksi on tullut noin kolmekymmentä eri lajia Lahden kaupungin urbaaneista metsiköistä ja kaupunkipuistoista.
Nämä lajit eroavat toisistaan elinympäristövaatimuksiensa osalta. Toiset viihtyvät avoimilla alueilla, toiset metsän siimeksessä. Kaupunkiympäristö asettaa erilaisia haasteita lajien selviytymiselle. Elinympäristöt pirstaloituvat pienemmiksi ja niiden monimuotoisuus kärsii. Viheralueista huolehditaan – joskus liikaakin luonnon tarpeisiin nähden.
Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää kuinka elinympäristön laatu vaikuttaa maakiitäjäiskovakuoriaisten ominaisuuksiin ja lajien levittäytymiseen kaupunkialueilla. Tämän selvittämiseksi valikoimme yhdessä tutkimusryhmäni kanssa 21 eri tutkimusaluetta, joista keräsimme kuoppapyydyksillä maakiitäjäisiä lajintunnistusta ja ominaisuuksien mittausta varten. Tutkituiksi ominaisuuksiksi valikoituivat kovakuoriaisyksilöiden paino, pituus ja siipien tyyppi. Lisäksi selvitimme kunkin tutkimusalueen ympäristön laatua, karkeasti jaoteltuna monimutkaisiin ja yksinkertaisiin kaupunkimetsiin sekä erittäin yksinkertaisiin kaupunkipuistoihin. Monimutkaiset ympäristöt koostuivat monipuolisemmasta aluskasvillisuudesta ja niillä esiintyi enemmän lahoavaa puuainesta kuin yksinkertaisilla alueilla, jotka koostuivat pääsääntöisesti neulaskarikkeesta tai nurmialueesta.
Elinympäristöllä oli kuin olikin vaikutusta maakiitäjäisten ominaisuuksiin. Yksinkertaisemmilla viheralueilla kuoriaiset mitattiin lyhyemmiksi kuin monimutkaisemmilla alueilla, eräiden lajien yksilöt olivat myös kevyempiä kaupunkipuistoissa kuin kaupungin reuna-alueiden metsissä. Lentokykyisten lajien osuus oli suurempi erityisesti kaupunkipuistoissa – joissa selviytyminen vaatii kykyä liikkua pirstaleisten alueiden välillä.
Kaupungistumisen ja elinalueiden pirstaloitumisen havaittiin heikentävän erityisesti metsiin sopeutuneiden lajien menestymistä, kun taas monet avoimen ympäristön lajit näyttivät pärjäävän hyvin myös kaupunkipuistoissa. Kaupunkiympäristöt muodostavatkin aivan omanlaisiaan elinympäristöjä, jotka alituisesta muutostilastaan huolimatta tarjoavat kodin monille erilaisille eliöille. Biologisen monimuotoisuuden lasku uhkaa koko eliökuntaa ja urbaanien alueiden laajetessa kaupunkiluonnonsuojeluun on kiinnitettävä erityistä huomiota. Kun kaupunkiemme viheralueet ovat mahdollisimman laajoja, monimuotoisia ja toisiinsa hyvin kytkeytyneitä, sekä luonto että me ja meidän pienet naapurimme – hyönteiset, voimme paremmin.
Kirjoittaja:
Meeri Tahvanainen / filosofian maisteri (ympäristötieteet),