Ihana kamala esiintyminen!

Tutkijan työhön kuuluu usein erilaisia esiintymisiä. Konferensseihin osallistuminen onkin hyvä tapa kertoa omasta tutkimuksestaan ja samalla pääsee oppimaan uutta muiden työstä. Mutta, vaikka esiintyminen voi olla kivaa, se myös jännittää monia.

Koronan myötä suurin osa konferensseista on joko peruuntunut tai siirtynyt nettiin. Nettikonferensseissa on se hyvä puoli, että niihin osallistuminen on tosi helppoa. Osallistumismaksut ovat usein alhaiset, eikä tarvitse kuluttaa rahaa tai luonnonvaroja matkustamalla pitkiä matkoja. Ekologista ja taloudellista! Tämän lisäksi voi osallistua juuri sen verran kuin itse haluaa ja jaksaa. Nettikonferenssit ovat siis huomattavasti saavutettavampia kuin perinteiset konferenssit. Toisaalta nettikonferenssien kääntöpuoli on se, että vuorovaikutus muiden osallistujien kanssa harvoin on yhtä luontevaa kuin nähdessä ns. ”livenä”, ja suurin osa sosiaalisista tapahtumista jäävät väliin.

Osallistuin helmikuun alussa OIKOS Finlandin nettikonferenssiin. Se oli ensimmäinen oikea konferenssi, jossa pääsin esittelemään omaa työtäni esityksen muodossa. Kaiken lisäksi minulla oli ensimmäisen session ensimmäinen esitys! Kävin omaa esitystäni läpi aika monta kertaa etukäteen, mutta silti minua jännitti jonkin verran. Vaikka olen tehnyt oppaan hommia pitkään, esiintyminen saa edelleen jonkin verran sydäntykytyksiä aikaiseksi. Onneksi en enää nykyään jännitä yhtä paljon kuin joskus nuorempana! Voisi kuvitella, että netin kautta esiintyminen jännittäisi vähemmän kuin paikan päällä, mutta nettiesiintymiset taitavat jopa jännittää hiukan enemmän…

Mistä nettijännitykseni sitten johtuu? Esiintyessä vuorovaikutus yleisön kanssa on aina ollut minulle tärkeää. Kun esiinnyn yleisön edessä, haen jatkuvasti katsekontaktia, tulkitsen ihmisten ilmeitä ja luen huoneen tunnelmaa. Ja jos katsojana vuorostaan huomaan, että esiintyjää jännittää, yritän tsempata häntä hymyilemällä ja näyttämällä kiinnostuneelta. Netissä tällaista vuorovaikutusta on kuitenkin vaikea ylläpitää, etenkin jos yleisöä kehotetaan pitämään videot pois päältä. Yksi kikka, jota näissä tilanteissa usein käytän, on se, että kuvittelen puhuvani jollekin tutulleni. Yritän myös ajatella, että pieni jännitys on vain hyvästä, koska se pitää valppaana. Se yleensä auttaa jonkin verran.

Oma kokemukseni nettikonferenssista oli lopulta oikein hyvä: muiden esitykset olivat todella kiinnostavia ja oma esitykseni sujui lopulta oikein hyvin, jännityksestä huolimatta. Jäin silti jotenkin kaipaamaan yhteyttä yleisöön: tämä onkin alue, jota nettikonferensseissa voisi vielä parantaa. Mutta, vaikka minä (kuten varmaan moni muukin) mieluummin esiintyisin paikan päällä kuin netin välityksellä, olen kuitenkin onnellinen siitä, että konferensseja ja muita kokoontumisia järjestetään edes jotenkin. Toivon mukaan pääsemme jossain vaiheessa taas tapaamaan muita ihmisiä ja olemaan vuorovaikutuksessa ihan paikan päällä! Sitä odotellessa voin lämpimästi suositella nettikonferensseja.

Kirjoittanut Christina Elgert