Vappuista viestintää

Kuva: Kimmo Savolainen

Tänä vuonna olin töissä vappupäivänä – en maastossa keräämässä muurahaisia tai laboratoriossa eristämässä DNA:ta, vaan yleisötapahtumassa juttelemassa lapsille. Tutkijan työhön kuuluu tutkimuksen ja yliopistossa opettamisen lisäksi myös tutkimuksesta viestiminen.

Tänä vappuna pakkasin siis muutaman kollegan kanssa eläimet laatikkoon ja suuntasin lasten vapputapahtumaan Shokkeloon. Mukanani oli kekomuurahaisia, suurennuslaseja ja takataskussa monta tiedetarinaa yleisölle kerrottavaksi.

Ja yleisöä kyllä oli! Sateisesta säästä huolimatta tapahtumassa oli liki kolme tuhatta kävijää, ja iso osa heistä kävi myös tutustumassa meihin tutkijoihin. Iltapäivästä minulla oli suu kuivana puhumisesta ja pää pyörällä niin monen innostuneen lapsen näkemisestä.

Kuinka tieteestä voi kertoa kolmevuotiaalle? Samalla tavalla kuin aikuisillekin, jos minulta kysytään. Aloittamalla yksinkertaisesti: ”Tiesitkö, että on olemassa lentäviä muurahaisia?” Ja sitten vastaamalla jatkokysymyksiin, joista ei välttämättä sitten tule loppua ollenkaan. Pidän myös ihmisten omien tarinoiden kuuntelemisesta, niitäkin on aina. Kenen pihalla ei olisi viime elokuussa näkynyt siivekkäitä muurahaisia? 

Muurahaisen kehitysvaiheita: Unni Pulliainen

Vaikka itse tutkin nimenomaan lentämistä ja levittäytymistä, juttelimme paljon myös aivan perusasioista, siitä millaisia eläimiä muurahaiset ovat ja mitä ne tekevät. Oikeiden elävien muurahaisten lisäksi mukanani oli myös valokuvia, josta pystyin näyttämään esimerkiksi miltä muurahaiskoiraat näyttävät tai millainen on muurahaisen muna ja miten se eroaa kotelosta.

Kerron myös tutkimuksen teon käytännön puolista, kuten siitä, miten muurahaiset saa pysymään niille varatussa laatikossa: levittämällä laatikon sisäreunaan ihan tavallista kosteusvoidetta. Se on muurahaisten mielestä niin kuvottavaa, etteivät ne kiipeä sen yli.

Ehkä parasta päivässäni oli lyhyt keskustelu, jonka kävin erään yläasteikäisen kanssa kemian opiskelusta. Hänen kaverinsa oli saanut rakon käteensä kemian oppitunnilla. Minäkin saan joskus rakkoja sormiini, jos en muista käyttää kumihansikkaita muurahaisia käsitellessäni, kas kun ne ruiskuttavat muurahaishappoa ärsyyntyessään.

Yläastelainen kertoi pitävänsä kemiasta, koska ”kokeiden tekeminen on niin siistiä”. Niin minustakin on! Ja on siistiä tavata ihmisiä, joita kiinnostavat samanlaiset asiat kuin minua.

Väitöskirjatutkija Sanja Hakala, Helsingin yliopisto