Lotta Kaila on Tukesin eli Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ylitarkastajana valvonut kasvinsuojeluaineiden käyttöä. Syksyllä 2019 hän aloitti väitöskirjatutkimuksen Helsingin yliopistossa pölyttäjistä, kasvinsuojelusta ja kestävästä maataloudesta.

Joukkokuolema ajoi tutkijaksi

Joskus mehiläisten joukkokuolemasta voi seurata jotain hyvääkin. Itse olen kuolemien seurauksena aloittanut mehiläistarhauksen ja uran pölyttäjätutkijana.

Kaikki alkoi noin kuusi vuotta sitten, kun työpöydälleni Tukesissa tuli tapaus, jossa suuri määrä mehiläisiä oli kuollut mystisesti. Mehiläistarhaajat epäilivät syyksi kasvinsuojeluaineita. Oikein käytettynä kasvinsuojeluaineiden ei pitäisi vahingoittaa mehiläisiä, joten lähdin tutkimaan, mistä oli kysymys.

Ensimmäinen havaintoni oli, etten kasvipatologina tiennyt mehiläisistä yhtään mitään. Miten voin suojella jotain, mikä on minulle täysi mysteeri? Niinpä hankin pari mehiläispesää ja tutustuin näiden hyönteisten ja niiden tarhaajien sielunmaisemaan. Hieno ja opettavainen harrastus, joka jatkuu yhä edelleen!

Toinen havaintoni oli, että kuolleista mehiläisistä löytyi korkea pitoisuus dimetoaatti-nimistä kasvinsuojeluainetta, vaikka sen käytön pitäisi olla turvallista. Erikoista oli myös, ettemme löytäneet dimetoaatin alkulähdettä, vaikka valvoimme useita kasvinsuojeluaineiden käyttäjiä mehiläispesien ympäristöstä.

Kolmas havaintoni oli, että kuolleista mehiläisistä löytyi dimetoaatin lisäksi pienempiä pitoisuuksia myös muita kasvinsuojeluaineita. Nämä eivät olleet lähelläkään tappavaa annosta. En kuitenkaan tiennyt, onko määrä normaali vai epänormaali, sillä tietoa ei ole siitä, kuinka paljon mehiläiset altistuvat kasvinsuojeluaineille normaalisti maataloudessa. Tietoa ei myöskään ole, miten useampi kasvinsuojeluaine yhdessä vaikuttaa mehiläisiin.

Neljäs (ja se kaikkein ravisuttavin) havainto oli, että meillä ei ole mitään tietoa luonnonvaraisten pölyttäjien altistumisesta kasvinsuojeluaineille tai aineiden vaikutuksista niihin. Maalaisjärjellä ajateltuna luonnonvaraiset pölyttäjät saattavat kärsiä tarhattua mehiläistä enemmän kasvinsuojeluaineiden käytöstä, sillä niillä ei ole ihmistä huolehtimassa muun muassa punkkientorjunnasta ja talviruokinnasta. Lisäksi moni luonnonvaraisista pölyttäjistä elää erakkoina, eikä niillä ole mehiläispesän suuren yhteisön tarjoamaa puskuria erilaisille stressitekijöille, kuten kasvinsuojeluaineille.

Tietoaukot umpeen!

Havaintojeni perusteella nykyinen tietotasomme ei riitä varmistamaan, että kasvinsuojeluaineiden käyttö on turvallista pölyttäjille. Nykyiset valvontakeinomme ovat myös puutteelliset, kun emme onnistuneet löytämään dimetoaatin alkulähdettä. Viranomaiset ja kasvinsuojeluaineiden käyttäjät tekevät kyllä valtavasti töitä turvallisuuden eteen, mutta lopputuloksen varmistaminen puuttuu. Näihin tietoaukkoihin aion pureutua tulevassa työssäni Helsingin yliopistolla väitöskirjatutkijana.

Tiedämmehän kuitenkin, että pölyttäjien varassa on monen luonnonvaraisen kasvin lisääntyminen ja suuren osan ravintokasviemme sato. Tiedossamme on myös, että monimuotoisuuden raju heikkeneminen eli kuudes sukupuuttoaalto on maapalloamme voimakkaimmin uhkaava katastrofi.

Näiden tietojen ja etenkin tietoaukkojen varassa oli helppo tehdä päätös jättää turvallinen virkamieselämä hetkeksi ja siirtyä tutkijamaailmaan.

Lotta Kaila, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Tukesin ja Nesslingin säätiön internet-sivuilla.

Lotan työn taustoista kerrotaan lisää Ötökkäakatemian blogissa Torjuntavoitontavoittelua.