Tyyppiyksilöllinen tarina

Erään haiskiaismaisen kovakuoriaslajin tarinaan kietoutuvat niin Saksan siirtomaavalta, Hampurin pommitukset, Ugandan sissisota kuin luonnontieteellisten museoiden kansainvälinen yhteistyö. Juonen käänteet sivuavat myös Helsingin kaupungin hallintoa sekä kansallisrunoilijamme opintoja.

Vuonna 1985 Ugandaa myllersi sisällissota. Minä asuin Kanyawaran kyläpahasessa savimajassa ja selvitin sademetsän hyönteisten runsautta eri vuodenaikoina. 35 vuotta myöhemmin sain tuon työni takia Unkarista sähköpostia.

Tarina alkaa 1900-luvun alussa, jolloin Tansania oli Saksan siirtomaa ja saksalainen hyönteistieteilijä Felix Eichelbaum (1848–1922) teki tutkimusmatkan Itä-Afrikkaan. Eichelbaum julkaisi matkansa tulokset Staphylinidae-heimon kovakuoriaisten osalta 50-sivuisessa tieteellisessä julkaisussa.

Eichelbaum kuvasi lukuisia uusia lyhytsiipislajeja. Yksi kuvatuista oli noin puolen sentin mittainen mustanruskea otus, jolle hän antoi nimeksi Oxytelus tuberculifrons. Tyyppiyksilöt tallennettiin Hampurin luonnontieteelliseen museoon. Ne tuhoutuivat toisen maailmansodan pommituksissa vuonna 1943.

Tyyppiyksilö tarvitaan. Kaikilla tieteelle kuvatuilla lajeilla pitäisi olla museoon (tai muuhun julkiseen kokoelmaan) tallennettuna tyyppiyksilö, tyyppinäyte eli holotyyppi, johon sen kirjallinen kuvaus ja luokittelu perustuu. Tyyppiyksilö voi olla myös tarkka piirros, maalaus tai valokuva, josta tutkijat voivat myöhemmin tarkistaa kuvauksen perusteet.

Yli 5000 kovakuoriaista tieteelle kuvannut saksalainen Max Bernhauer (1866–1946) oli sodan jälkeen nimennyt O. tuberculifronsin korvaavaksi tyyppiyksilöksi naaraan. Sen rinnalla oli ollut pahasti vaurioitunut päätön koiras, joka myöhemmin katosi. Mistään ei enää löytynyt kokoelmaa, jossa lajista olisi ollut sekä naaras että koiras.

Ugandassa asuin Kibalen sademetsän laidalla. Sisällissodan aikaan Kibalen metsä oli meille tutkijoille myös turvapaikka. Silloinen sissipäällikkö, nykyinen Ugandan presidentti Yoweri Museveni päätti avata 1985 uuden rintaman lähellemme Länsi-Ugandaan ja tykistön jyly herätti meidät aamuisin. Olimme valmiina katoamaan minä hetkenä hyvänsä tutun sademetsän uumeniin. Oven vieressä oli rinkka valmiiksi pakattuna. Siinä oli kaikki välttämätön, mukaan lukien passi ja hyönteisnäytteet. Mikäli rintama olisi edennyt kyläämme, olisimme livahtaneet savimajan takaikkunasta metsän pimentoon, ja sinne sotilaat eivät olisi lähteneet peräämme. Onneksi kylämme jäi sotatoimien ulkopuolelle.

Toin Ugandasta keräämäni kovakuoriaiset Suomeen filmipurkeissa, denaturoituun spriihin säilöttyinä. Eläinmuseossa Helsingissä näytteet preparoitiin, neulattiin ja varustettiin asiaankuuluvilla nimilapuilla löytöpaikka- ja aikatietoineen. Osa preparoiduista näytteistäni on edelleen Luomuksen kokoelmissa Helsingissä, osa lähetettiin Itä-Afrikan luonnontieteelliseen museoon Nairobiin ja osa kulkeutui muihin museoihin, muun muassa Lontoon luonnontieteelliseen museoon.

Syyskuussa 2019 György Makranczy, Unkarin luonnontieteen museon kovakuoriaisekspertti, vieraili Lontoon luonnontieteellisessä museossa ja löysi sieltä Ugandasta keräämiäni Oxytelus tuberculifrons -yksilöitä. Makranczy havaitsi, että kaksi Ugandasta keräämääni koirasta sopivat tismalleen Eichenbaumin laatimaan alkuperäiseen koiraan kuvaukseen. Makranczy aikoo nimetä toisen niistä O. tuberculifronsin uudeksi tyyppiyksilöksi (ns. neotyyppi) korvaamaan pommituksissa tuhoutuneen tyyppiyksilön.

Makranczy tiedusteli sähköpostissaan minulta näytteiden keruumenetelmiä sekä tarkempia löytöpaikan koordinaatteja. Olin kerännyt kovakuoriaiset haavimalla kasvillisuudesta sekä kuoppapyydyksillä (maahan kaivetuilla purkeilla, joissa oli saippuavettä) Länsi-Ugandasta Kibalen kansallispuistosta.

Lajin kerääjä, kuvaaja, nimenantaja
Oxytelus-suku on mielenkiintoinen, runsaslajinen lyhytsiipissuku. jossa O. tuberculifrons ja O. meinanderi muodostavat oman lajiryhmänsä.  Jälkimmäinen on saanut nimensä Helsingin yliopiston eläintieteen professori Martin Meinanderin mukaan (Meinander toimi myöhemmin myös Helsingin apulaiskaupunginjohtajana). Meinander oli kerännyt lajin Zairesta vuonna 1964. Itävaltalainen Otto Scheerpeltz kuvasi lajin ja antoi sille nimen meinanderi . Tieteellisten nimien kirjoittamattomien sääntöjen mukaan lajin kuvannut tutkija ei anna lajille omaa nimeään. Useimmiten nimi kuvaa lajin ominaisuutta tai löytöpaikkaa, mutta monesti lajinimeksi annetaan kerääjän nimi, kuten Meinanderin tapauksessa. Poikkeuksia toki on. Karl Reinhold Sahlberg (1779–1860) nimesi kärsäkkäisiin kuuluvan kovakuoriaisen Microon sahlbergiksi (nyk. suom. pikkukirjonirppu).

Lyhytsiipiset ovat hipaisseet kansallishistorian merkkihenkilöitä. K.R. Sahlbergin aikaan oli yliopistossa käytäntönä, että professori kirjoitti tieteellisen tutkimuksen, jota hänen oppilaansa sitten tuli puolustaa julkisesti ja osoittaa kykynsä väitellä. K.R. Sahlbergin hyönteistieteellisten tutkimusten puolustajia olivat esimerkiksi 23-vuotias J.L. Runeberg sekä 22-vuotias Uno Cygnaeus. Cygnaeuksen puolustama Sahlbergin tutkimus käsitteli muun muassa Oxytelus-suvun lyhytsiipiskovakuoriaisia. Kuten tiedämme, Runeberg ja Cygnaeus olivat monipuolisesti sivistyneitä.

Suomalainen hyönteistutkimus Ugandassa jatkuu vilkkaana erityisesti professori Heikki Roinisen (Itä-Suomen yliopisto) johdolla. Löydät lukuisia tutkimuksia (englanniksi) scholar.google.com -hakupalvelusta hakusanoilla ”Roininen” ”Uganda”. Minulla oli ilo toimia vastaväittäjänä Heikki Roinisen oppilaan Sini Savilaakson väitöstilaisuudessa. Sinin tutkimukset käsittelivät Kibalen hyönteisiä.

Heikki Roininen kertoo ugandalaisen hyönteisravinnon kasvatukseen ja käyttöön liittyvistä tutkimuksista Ötökkäakatemian blogissa Ruokaturvaa.

Matti Nummelin, dosentti, Helsingin yliopisto, Turun yliopisto

Olin Ugandassa vuodet 1983–85. Keräämissäni kovakuoriaisissa oli lukuisia tieteelle uusia lajeja, muiden muassa pikkupirkko Scymnys nummelini (Fürsch) ja maakiitäjäinen Calleida nummelini (Casale). Ugandan satoa ovat myös esimerkiksi tutkimus lantakuoriaisista erilaisilla sademetsän käsittelyalueilla ja tutkimus norsujen, puikkija-antilooppien ja pensselisikojen esiintymisestä noilla alueilla.

Kiitokset avusta tämän blogin valmistelussa György Makranczylle sekä Jyrki Muonalle Luomuksesta.